Satelliittiantennit omakotitaloon

Nopea ja auttavainen palvelu sekä siisti työnjälki ovat pitäneet Mika Ikäheimosen Antennimiehen asiakkaana jo yli 10 vuoden ajan.

Kanavat näkyviin satelliittiantennilla

Kun Mika Ikäheimonen rakensi omakotitaloaan vuonna 2003, hänen toiveensa antennijärjestelmän suhteen oli se, että tv-kanavia näkyisi paljon. Antennimies asensi taloon koko antennijärjestelmän ja lisäksi satelliittiantennit, joiden avulla toive toteutui.

”Olin kuullut suosituksia Antennimiehestä. Luotin ammattilaiseen ja annoin ohjeet, että haluan hirveästi kanavia, jotka myös näkyvät hyvin. Ari kyseli, mitä haluan telkkarista katsoa, ja rakensi kokonaisuuden sen mukaan”, muistelee Ikäheimonen projektin lähtökohtia.

Vuonna 2012 Ikäheimosen rakentaessa toista omakotitaloaan hän tilasi Antennimieheltä saman, hyväksi havaitsemansa palvelun. Lisäksi hän on useasti pyytänyt Antennimiehen avuksi vuokrakohteisiinsa, joissa on tarvittu kanavapäivityksiä tai antennijärjestelmän korjauksia.

”Apu tulee aina nopeasti”

Kuluneiden yli 10 vuoden aikana Ikäheimonen on ollut poikkeuksetta tyytyväinen Antennimiehen palveluun.

”Palvelu on pelannut erittäin hienosti. Kun esimerkiksi viime viikolla yhdessä vuokrakohteistani tuli puhelinverkkoon häiriö, Antennimies oli paikalla jo kahden tunnin päästä heille soitosta. Apu tulee aina nopeasti. Joskus olen saanut puhelinapupalvelua viikonloppuisinkin, kun digilaitteiden kanssa on ollut ongelmia.”

Myös Antennimiehen työnjäljestä Ikäheimosella on positiiviset kokemukset.

”Antennimies on tehnyt aina siistiä jälkeä. Asentajat eivät ole jättäneet sotkua jälkeensä, eikä minulle ole jäänyt johdonpätkiä siivottavaksi”, kertoo Ikäheimonen.

”Hyvien kokemusten pohjalta tiedän jatkossakin, kenelle soitan antenniongelmien yllättäessä!”

Mika Ikäheimonen