Prosessivalvonnan ratkaisu Multian Saha Oy:lle

Antennimies suunnitteli ja asensi Multian Sahan tuotantoon valvontaratkaisun, jossa yhdistyivät kaikki yrityksen haluamat ominaisuudet: kuvan tarkkuus, laitteiston luotettavuus ja käytön ergonomisuus.

Toiveissa tehokkaampi valvontaratkaisu entisen tilalle

Multian Saha Oy on valmistanut jo vuodesta 1952 lähtien sahatavaraa, josta suurin osa lähtee vientiin. Tuotannon kapasiteetti on vuodessa jopa 45 000 kuutiometriä puuta, ja laadukkaat lopputuotteet varmistetaan uusinta teknologiaa hyödyntäen.

Yksi laadun varmistamisen tavoista on nykyaikainen prosessivalvonta kameroiden avulla, ja tällaisen ratkaisun suunnitteluun sekä asentamiseen Multian Saha käytti Antennimiehen asiantuntemusta.

”Meillä on käytössämme tuotantoprosessin ohjaukseen kokonaisvaltainen valvontaratkaisu, johon kuuluu yhteensä 16 kameraa, neljä päätelaitetta ja neljä näyttöä. Näytöiltä seurataan kappaleiden kulkua linjastolla ja sen perusteella ajetaan tuotantolinjoja. Antennimies on toteuttanut nyt koossa olevan kokonaisuuden viimeisen kahden vuoden aikana, ja tulevina vuosina tulemme uusimaan kaikki loputkin järjestelmät muilta linjoilta”, kertoo Multian Sahan kunnossapidosta vastaava Jaakko Lähteenmäki.

Multian Sahalla oli jo aiemmin käytössään tuotannon valvontaratkaisu, mutta yrityksessä toivottiin sen tilalle laadukkaampaa vaihtoehtoa.

“Halusimme uudelta ratkaisulta parempaa tehokkuutta, kuvan tarkkuutta sekä laitteiston luotettavuutta, ja työntekijät toivoivat muutosta erityisesti työergonomiaan. Antennimiehen asentamassa valvontaratkaisussa näytöissä on kuvanvakauttimet, joten ne eivät tärise. Kuvat ovat tarkkoja eivätkä rasita silmiä niin paljon kuin entisessä ratkaisussamme. Näyttöjen katselukorkeus on myös säädetty täsmälleen sopivaksi”, Lähteenmäki luettelee.

Sekä prosessi että lopputulos menivät nappiin

Antennimiehen valintaan valvontaratkaisun toteuttajaksi Lähteenmäki sai suositukset entiseltä kollegaltaan, ja koko projekti sujuikin odotusten mukaisesti.

”Olen ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Antennimiehen kanssa. Heillä on todella hyvä projektin suunnittelu ja läpivienti: suunnittelussa otetaan huomioon kaikki näkökulmat, jotta lopputulos on oikein optimoitu ja ergonomisesti hyvä. Uusi valvontaratkaisu on saanut työntekijöiltäkin paljon positiivista palautetta.”

Myös toteutusprosessista Antennimies saa Multian Sahan väeltä kiitokset.

”Aikataulussa pysyttiin täsmällisesti, se oli erittäin tärkeää meille. Antennimiehen asennustyö oli ammattimaista, ja jos tuli eteen ongelmia, he ratkaisivat ne itse. Työ ei siis sitonut meiltä ylimääräisiä resursseja”, Lähteenmäki sanoo.

Uuden valvontaratkaisun hyödyt ovat näkyneet jo käytännön tasolla sahan arjessakin.

”Kyllä se on sujuvampana työntekona ja työtyytyväisyytenä näkynyt selkeästi. Samalla laiterikot ja huollontarve ovat vähentyneet”, Lähteenmäki kuvailee.

Jaakko Lähteenmäki, Multian Saha Oy